Historia

Konneveden kunnan omistuksessa olevassa satamassa sijaitsevat pääasiassa 1900-luvun alkuajoista ennallaan säilyneet venekoppelit pitkinä punaisina vajarivistöinä entisellä Rautalammille suuntautuneiden kirkkovenematkojen lähtörannalla. Konneveden kirkonkylän talojen omistuksessa olleet ja vielä 1940- ja 1950-luvuilla pääasiassa sivuelinkeinona olleeseen kalastukseen liittyvät venevajat edustavat juuri Konnevedelle tyypillistä rakennuskulttuuria, sillä kunnan alueella on säilynyt useita muitakin venekoppeleita myös yksityisten omistamilla rannoilla.

Ranta-alueelle on rakennettu myöhemmin hirrestä kirkkovenekatos, jossa kylän yhteistä, vielä ajoittain käytössä olevaa kirkkovenettä pidetään. Satamaan kuuluu myös kylän yhteinen uimaranta ja edelleen käytössä oleva perinteinen puinen uimahyppytorni. Kunta on kunnostanut sataman ja koppelit sekä rakentanut alueelle veneilyä palvelevia lisärakennuksia ympäristökokonaisuuteen sovittaen. Uudistuneeseen satamakahvilaan tehtiin remontti kevään 2014 aikana.

Häyrylänrannan maisemaa reunustaa historiallinen Siikakoski, ja alue liittyy myös Etelä-Konneveden järvimaisemaan, joka luonnonarvojensa takia on lähes kokonaan Natura 2000 -ohjelmassa. Häyrylänranta on myös helpoin pääsypiste Konneveden kirkonkylältä Etelä-Konneveden kansallispuistoon.

koppeli